Mistä kaupunkiolohuone on tehty?

Malmin ja Vallilan tiimit tuottavat olkkareissaan erilaisia pientapahtumia, joissa on 18-vuoden ikäraja. Tapahtumiin voi tulla ja mennä milloin haluaa, mutta kannattaa tarkastaa tapahtumatiedot aina kalenterista ennen osallistumista.

3 ihmistä salakahvilassa

Salakahvila

Salakahvila on kuin ostopakoton kahvila. Täällä on ns. lupa huudella toisiin pöytiin. Tervetuloa hengailemaan, jutustelemaan, vaihtamaan kuulumisia tai olemaan vain hiljaa ja juomaan kahvia. Tarjolla usein myös hävikkipullaa. Kohtauksen crew on paikalla, saa kysellä ja pyytää jeesiä, jos on jotain mielen päällä.
Huolehdithan myös hyvästä käsihygieniasta etkä tule
paikalle kipeänä.

Kädet, jotka maalaavat pöydällä olevaa minitaulua

Sekalaiset

Sekalaisissa kokeillaan uusia juttuja, opetellaan uusia taitoja ja tehdään yhdessä tai itsekseen. Aikaisempaa kokemusta et tarvitse. Osallistua voit silleen mikä itsestä hyvälle tuntuu. Saa olla täysillä mukana tai seurailla ja tutustua rauhassa tekemiseen. Sekalaisissa on nähty mm. keramiikkapaja, animaatioita, minitauluja, kintsugia, makramea ja kehonhuoltoa.

Mukana usein vierailevia tapahtumien vetäjiä.

Kaksi henkilöä istumassa ruskealla sohvalla viherkasvien keskellä

Syvikset

Syvikset on tapahtumasarja keskusteluiltoja, joissa on viikoittain vaihtuvat aiheet. Joskus diipimpää, joskus kevyempää. Useat illat ovat Kohtaus crewn vetämiä, mutta välillä mukana on asiaa enemmän tunteva vierailija. Osallistua voi aktiivisesti keskustellen tai muita kuunnellen. Oman fiiliksen mukaan. Tarkista kalenterista jos aiheen vuoksi olisi toivottavaa olla mukana jo keskustelun alkaessa.

 

2 henkilöä joista toinen katsoo ikkunasta ulos ja toinen pitelee hävikkikioskikylttiä

Hävikkikioski

Hävikkikioskeilla jaetaan valmiiksi pakattuja hävikkiruokakasseja, joiden sisällöt vaihtuvat viikoittain sen mukaan mitä hävikkiä meille saapuu Stadin safkan hävikkiterminaalilta. Hedelmiä, kasviksia, leipää, maitotuotteita ja muita kauppojen ylijäämä tuotteita. Auta meitä vähentämään ruokahävikkiä! Kohtaus tarjoaa kiskalla myös kaffet tai teet.
Hävikkikioski tällä hetkellä vain Vallilassa.

Henkilö soittamassa kitaraa punaisella lavalla

Klubit

Joskus Kohtauksella järjestetään myös perjantai-klubeja. Esiintymässä silloin vierailevia artisteja, teatteria, koomikoita tai muuta esittävää taidetta. Katso päivät Malmin kalenterista.

2 kahvilapöytää ja neonvalo

Oma slotti

Järjestä oma tapahtumasi Kohtauksella. Saat siihen jeesiä Crewltä.

Tapahtumien toivotaan olevan Kohtauksen periaatteiden mukainen: puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumatonta, päihteettömiä ja kaikille ilmaisia. Materiaalikustannuksiin voit saada tukea meiltä.

Käytössäsi on koko Malmin kaupunkiolohuone tai halutessasi vain osa siitä.
Pieni klubitila: lava äänentoistolla, valoilla ja projektorilla. Sohvia.
Keittiö. Pöytäryhmiä. Salakahvilan puoli ja avoin tila vapaampaa liikkumista varten. Paikalla on aina yksi kaupunkiolohuoneen työntekijä, joka auttaa järjestelyissä ja ongelmatilanteissa.

Laita viestiä susanna.salmijarvi@kohtaus.info

 

Katso kuluvan kuukauden tapahtumat

 

❤︎

Kaikissa tiloissa noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita

☁︎

Puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumatonta toimintaa

Tilat ovat päihteettömiä ja tapahtumat aina ilmaisia

KOHTAUS VALLILA: 

Päijänteentie 2, 00550 Helsinki

KOHTAUS MALMI: 

Torikatu 3 (3.krs), 00700 Helsinki

kohtaus@kohtaus.info
Y-tunnus: 2678841-4

Ei oo pakko olla yksin, jos ei haluu.